Harrastuksia ja unelmia pelastajantyöstä

Päivä paloasemalla tapahuma 2008

Tuossa iltavuoron päätteeksi aloin miettimään uutta jutun aihetta ja saunan lauteilla se taas kirjoitus suoni alkoi päässä raksuttamaan, kun sain tänään käteeni suoritentun palautteen savusukellusta jäljittelevän testiradan hyväksytysti suorittamiseta tehtaan paloryhmän osalta. Ja mistäpä muustakaan kertoisin, kuin siitä ehkä rakkaimmasta ja tärkeimmästä harrastuksestani.
Harrastus on antanut minulle niin paljon että se menee aika lailla top 5 joukkoon: jos perhettä, terveyttä, ystäviä, onnellisuutta lasketa, niistä asioista mistä en halua luopua, jos jostain pitäisi valita. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina se juttu, haluan tehdä työtä missä voin olla ihmisten avuksi ja  hyödyksi, mutta saada myöskin omaa käden jälkeä edes jossain näkyviin.

Savusukelluskurssi 2007 Konttiharjoitus

Pelastus ja hoitoalan työt ovat niitä mistä olen haaveillut, mutta ovat käytännössä jääneet toteutumatta erinäisistä syistä. Mutta tässä harrastus toiminnassa olen päässyt kuitenkin niihinkin 00000009fvgtr liittyy sinällään osin kuntoilu innostukseenikin, että haluan pitää itseni rivivahvuudessa ja toimia tarvittaessa pelastussukellustehävissä silloin kuin tarvitaan. Pelastusalan työ kun on toisinaan hyvin fyysistä ja vaatii paljon henkiseltäkin puolelta. Savusukeltaminen vaatii pelastajalta hyvää kuntoa, fysiikkaa ja terveydentilaa ja henkinen kanttikin pitää olla kohdillaan. Sukeltajan on pystyttävä luottamaan omaan porukkaansa ja työpariinsa sukellustehtävässä ja että terveys ja kunto on kohdallaan myös työparillansa. Ettei käy niin,että mahdollisen potilaan lisäksi, pelastajastakin tulee pelastettava.

Olen tavannut sen kautta mahtavia ihmisiä ja ystäviä. Toiminnasta saa paljon ja niin erinäisiä kokemuksia ja koskaan ei ole kahta samanlaista päivää, mutta niin kuin alaan kuuluu välillä: on niitä ilon hetkiä, onnistumisia ja välillä ei taas mitään ole tehtävissä. Mutta niistä ei voi kirjoitella sen enmpiä vaitiolovelvollisuuksienkaan vuoksi. Mutta mieleeni on jäänyt eräs kissan pelastustehtävä, jonka, ehkä nyt uskallan tässä mainita tarkentamatta sen enempiä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Ne on niitä asioita ja onnisutumisia mitä raskaassakin työssä tarvitaan ja saa jaksamaan. Sattuneet asiat depreeffataan tarvittaessa ja sitten pitää jo keskittyä uusiin mahdollisiin tehtäviin, se kuuluu ammatin luonteeseen.

Aktiivisiin harrastuksiini kuuluu VPK-toiminta, jossa olen toiminut 10- vuotiaasta asti. Ensin nuoriso-osastossa  ja sittemmin hälytysosaston jäsenenä suoritettuani sammutustyönkurssin täytettyäni 18 -vuotta.Nuoriso-osastossa olin sen 6 vuotta, suorittaen erinäisiä palokuntanuorten leireillä järjestettyä taitomerkkikursseja ja osallistuen viikkoharjoituksiin ja talvipalomalja kilpailuihin. Myöhemmin leireillä toimin Ryhmänjohtaja kurssilla apukouluttajana ja PK1 pääkouluttajana (peruskurssi1) 16-vuotiaana siirryin seuraamaan hälytysosaston harjoituksiin  ja toimien samalla apukouluttajana nuoriso-osastossa. Samana kesänä kun täytin 18 kursseille pääsylle mahdollisuus avautui ja hälytysosaston vahvuuteen siirtyminen mahdollistui. Jäljempänä olen käynyt savusukelluskurssin ja pelastustyönkurssin ja tehtaan paloryhmään liittyessä vielä sammutustyön ja svusukelluskurssin uudestaankin =D

Ensi syksynä tulee siis 22 vuotta täyteen toiminnassa mukana olemisesta, joista 14 vuotta hälytysosaton vahvuudessa. Olen myöskin toiminut nuoriso-osaston johtajana ja tälläkin hetkellä koulutan nuoriso-osastossa tulevasuuden brankkareita =D Kyseisessä toiminnassa olen saanut tutustua moniin mahtaviin ihmisiin ja saanut sitä kautta ystäviä ihan ympäri suomen. Toiminta on antanut paljon erinäisiä kokemuksia ja on ollut alusta alkaen kaikki kaikessa minulle, olihan lapsuuden haaveenani jo että isona minusta tulee joko palomies tai rekka-auton kuljettaja. Jäljempi tutkinnoista on takataskussa, mutta ehkä se isoin haave on jäänyt täyttymättä Pelastajatutkinnon suorittaminen Kuopiossa.

Oli vuotta 2004 valmistuin paperiprosessinhoitajaksi ja tuli Sodankylään armeijaan lähdön aika. Olin lähtenyt sillä mielin, että 12kk ollaan ja tullaan varusmiesjohtajana ulos. Silloin aikanaan siittä muistini mukaan kouluun hakemisestakin olisi saanut lisäpisteytyksen. Alokasajan jälkeen tuli kyselyt AUK:n valintoihin ja haluamaansa linjaan. Toinen vaihtoehto oli kuljetuspuolen linja, mutta ykkösvaihtoehto oli lääkintä-aliupseerikoulu Lahden Hennalan varuskunnassa. RUK olisi kiinnostanut myöskin, mutta lääkintäpuolen RUK kurssia ei tuonna vuonna järjestetty. Olisi tarvinnut ilmeisemmin olla lääketieteen opinnotkin käynnissä siviilipuolella, jotta sinne olisi päässyt. Kävin kuljetuspuolen haastatteluissa, mutta ilmoitin sinne haastattelun tehneelle yliluutnantille mietittyäni asiaa, että ykköspainopiste on se lääkintäpuoli. Joten kiväärilinjan auk kutsui, kun päätöksiä tehtiin. Aliupseerikoulu käytiin tuolloin kahdessa osiossa, josta Auk1 suoritin Sodankylässä ja kesän korvilla karvalakit päässä siirryttiin sitten junalla Lahteen auk2 erikoistumaan lääkintäpuolen linjalle. Lahdessahan oli tuolloin kesä ja pohjoisen pojilla vielä talvivarustus, kuuma oli kuin mahdoton =D

Lahdessa oli paljon teoriaopintoja ensimmäiset viikot kenttälääkinnästä ja anatomiasta, sen jälkeen lähdimme kenttäolosuhteisiin harjoittelemaan käytännön tehtäviä sodanajan joukoissa. Harjoittelimme Joukkosidontapaikan perustamista, niiden satapäisien lääkintävälinenden nimet ja sijainnit eri laatikoissa, mistä oli laaja koekkin mitä ei saanut reputtaa. Kun JSP:n perustaminen alkoi sujua siirryttiin lääkinnällisien toimintojen harjoitteluun Lääkintä-aliupseerin tehtävänä kun on toimia myöskin Lääkärin avustajana JSP:llä.

Opettelimme kirurgisten väineiden steriloinnit, erinäisten ampuma ja sirpalevammojen hoitotoimenpiteitä, lastoitusta, kipsausta, tikkauksen, tipan laiton pareittain ja rokotteiden pistämisen potilaan hätäsiirron raahaten, kantaen, juosten, kantaen kumppari puolivartta suossa paareilla jne... siinä heikkokunosempaakin alkaa oikeasti heikottamaan kun nappaat olallesi 75kg kaverin jolla lisäknä on tetsari rynkky ja kessi kannossa ja oma varustus lisänään ja kaikki pitäisi matkaan ottaa. Nämä piti pystyä suorittamaan kenttäolosuheissä maastossa hämärässäkin, koska valojen käyttö on rajallista. Sain viimeisenä päivänä korpin jämät kun suurin osa muista oli saanut ne jo AUK1 päätteeksi murehdin asiaa hieman. k

Lahdesta paluu Sodankylään kurssin jälkeen päästyämme oli kurssijuhlan aika upseerikerholla ja kuohuvaakin oli tarjolla. Alikersan natsatikin lopulta irtosivat. Vanhojen 9kk kotiuttamisjuhla syksystä koitti ja yliluutnantti huuteli, että alikersantti Honkala, ei näy eikä kuulu missään =) Läkintägolleegani oli valmis lähtemään viemään porukan juhlaan, kun Yliluutnantti esitti asian hänelle, että porukka on lähdettävä viemään kotiuttamisjuhlaan muonituskeskukselle ja Honkala on nyt löydettävä.

No löytyihän se ja ihmettelin hieman siinä miksi Yiluutnantti halusi minun juuri lähtevän sinne ja miksei kukaan muu hänelle kevannut. Asia valkeni paikan päällä kun vein porukan muodossa juhlaan ja syötiin juhlallisesti, jonka jälkeen seurasi hienot palkitsemiset kotiutuville. Sen jälkeen seurasi puolustuvoimien vakinaistettvien nimet ja viimeisenä palveluksessa olevien ylennettävien nimet. Istuin pöydässä mitään aavistamatta että jokohan tämä loppusi että pääsisi kun lomakyytikin on kohta lähdössä. Kuului että tällä päivämäärällä ylennetään vakiniseen virkaan jäävä nn... alikersantista kersantiksi. Sitten se hetiki tulikin, kun muisti pätkii. Erään tunnetun edesmenneen sotaveteraanin poika, sen aikainen PohJP:n komentaja sanoi samoin alkulausein, ¨että tällä päivämäärällä yllennetään palveluksessa oleva alik. Honkala kersantiksi singahdin penkistä ylös ja putosin perseelleni, että mitä helvettiä.

Mietin mielessäni, että Aliupseerikurssin viimeisiksi korpin jämien saaneista minut ylennetään ensimmäisenä sen saapumiserän varusmiesjohtajana kersantiksi ja tuoksi myös kuljetus ja huoltokomppaniassa jäinkin, ennen meidän omaa kotiuttamisjuhlaa. Se tiesi paljon vastuuta lisää toimenkuvaani, koska kokelaita ei tullut. Jälki rukin käynyt Spade au, tuli meille vakinaiseen virkaan Rouva ylikersantiki ja muistan vielkin tuon kutsuhuudon mielessäni, että täh eikö täällä nyt ketään muita ole kun nakkeja alkoi napsahtelemaan =D noh kai se kuuluu joukkueen varajohtajan toimenkuvaan =)

Mahtavia elämyksiä ja kokemuksia nuokin vaikka kaikista harjoitteista ei anakaan sillä hetkellä jäänyt kuin turpeen maku suuhun. Niistä ehkä kirjottelen tuonnenpana lisääkin koska siittä olisi kirjotettavana monenkin monta tarinaa ja sattuneista hauskoista kommelluksista, mitä on jäänyt mieleeni ja muistan loppuikäni. Varmaan muutamalle erälle muullekkin blogini lukijalle =D Arto Tiedän että luet tämän Veksi on huippu paikka kunhan saa olla vain pöjönä  ;)

Mutta palatakseni suunitelmiini mihin valitsemani linja armeijassa liityi, oli valmistua joku päivä palomies/sairaankuljettajaksi. Armeija alkoi olla lopullaan mutta yhtäkkiä et tiennytkään mitä teet kun sieltä pääset. Tupakaverini houkutteli että lähdetään rauhanturvajoukkoihin palveluksen jälkeen ja kaavakkeetkin täytettiin, Mielessäni mietin, että ilman muuta että tiedä vaikka siitä olisi hyötyä jatkossa urallani. Poliisilta kotiin päästyäni rikosrekisteriotteet tuli haettua ja kaiken piti olla valmista eteenpäin laitettavaksi.

Mutta yllättävä puhelinsoitto muutti kaiken. ¨Täällä nn.. Stora Enso työhönotosta, olette olleet täällä kesätöissä monena vuonna ja heille on kautta rantain tullut tietoa, että olette juuri kotiutuneet armeijasta¨, minä siihen että kyllä. ¨Meillä olisi täällä teille töitä 9kk, että joutaisitko huomenna tulemaan pistäytymään¨, minä että selvähän se. Ja niin muuttuivat suunnitelmat nimi kirjotettiin tuona aamuna työsopimuspaperiin ja rauhanturvajoukkoihin lähtö sai luvan siirtyä ja paperit menivät roskakoriin. Mutta sitä mitä en huomannut, että myöskin pelastusopistoon pyrkiminen siinä sivussa siirtyisi juuri, kun kunto ja painokin olisi ollut kohdillan tuolloin painoa oli 75kg.

Eilen saamani testipalautteen perusteella voi seurata oman kunnon tasoa tarkemmin koska kyseinen testi tehdään vuosittain teollisuuspalokunnassa ja VPK:lla pelatussukelluksiin osallistuvalla savusukeltajalla pyöräergometria ja joka toinen vuosi ratatesti. Lisäksi tehdään myös lihaskuntotesti vuosittain ja säännöllisin väliajoin työterveystarkastus ja lääkärin tarkastus.

Nämä testit tehdään työfysioterapeutin valvonnassa. Testeistä saadaan tarkempaa tietoa sykkeistä, toimintakyvystä ja ajoista, kuormitusasteista, hapenottokyvystä näin ollen saa erittäinkin tarkkaa tietoa omasta terveyden tilastaan kunhan niitä vain osaa tulkita ja vertailla edellisvuosien tuloksiin. Näin ollen ne toimivat hyvinä mittareina projektissani. Testituloksiin ylipainolla ja heikentyneellä peruskunnolla on ollut selkeitä vaikutuksia ja tupakointi näkyy.

Tällä kertaa testi on hyväksytysti suoritettu mutta kun arvoja katselee niin parannettavaa ja kohennettavaa löytyy. Eli tekemistä riittää jatkossakin tässä kuntoremontissa toimintakyvyn ylläpitämiseksi
ja parantamiseksi.

Mitauspöytäkirja Toimintakykytestistä 2016

Radan suoritus käytettyineen aikoineen, sykkeineen ja kuormitustasoineen

Jatkan aiheesta huomenna, että jää vähän jännitettävääkin ja kun tekstiä tuntuisi tulevan, mutta nukkuakkin pitäisi =) joten see you to morrow maybe ;)

4.5.2016 Läpäisty pyöräergomertia testitulos

Kuntoluokitus ja testin aikana mitatut sykkeet määrätyin väliajoin tehonnostoin

Rasvaprosenttitulokset, painossa hitusen nestettä ja ateriat syötynä aamupunnituslukema 87,5. Lenkin jälkeen söin tankkasin nestetä ja ravinteita tulevaan pyörätestiin, josta  osin johtuu tuo iltapäivästä mitattu 90,0kg