Vedin juoksukampeet päälleni ja pakkasin salikampeet valmiiksi. No klo 7.15 olin lähtö valmiina, ei muuta kuin napit korviin ja kunnon discojytkettä soimaan. Tällä kertaa kun Kari Tapion Myrskyn jälkeen on poutasää ei tuntunut toimivalta. Ja niin vain tuli käytyä rykäsemäsä aamulämmöiksi se 4km juosten. Aikoja ja sykkeitä en tällä kertaa mittaillut. mutta TB:llä kävin juomassa kaljupää kahvit ja takasin.
Nappasin salikassin oven raosta ja ei kun kuntosalille mikä on taloyhtiömme nurkan takana. valitsin Personal trainerin tekemöstä harjoitusohjelmasta sille päivälle sopivimman treenin, koska yhden ohjelman läpi käynti on vielä määrätyistä syistä läpi käymättä. Ohjelmat on suunniteltuperuskuntoa kohottaviksi ja rasvanpolttolähtöisiksi, niin että ylimääräisiä taukoja ei pidellä toistomäärät vaihtelee ´4*8-15 riippuu vähän suoritteista. Mutta nämä tehdään aina ns. supersarjoina, että teen jalkakyykkyjä tietyllä painolla sen 8 ja saman tien ilman huilia toiseen laitteeseen esim. takareisikoukistukseen ja sitä 10-15 kertaa nopea juoma tauko ja homma alusta että tuo neljä kertaa täyttyy.
Lähtö painot on haettu ensimmäisissä ohjatussa ohjelmissa kohilleen, millä tehdään ja lisätään sitä mukaa kun alkaa näyttämään liian kevyeltä. Jalkakyykystä esim. haetiin painoa kohhdilleen 4* sarjassa sanoin että 45kg olen sitä aiemmin treenanut *15, trenari löi saman tíen 10kg päälle ja sanoi että näyttää liian keveältä vieläkin. Eka kiekka mentiin sit 55kg, toka settiin tuli 10 lisää ja kolmanteen vielä toinenkin mokoma.
Eli rajat haettiin kohilleen, mikä on lähtötaso ja sen jälkeen treeni muuttuikin, niin kuin hän sanoikin että mennään mukavuusaslueiden ulkopuoleelle, mutta treenin jälkeen tulee uskomaton tunnekun palautuu vaikka hetken tuntuu että jalat on spagettia. Supersarjassa toinen tehdään voimaharjoitteena ja toinen pumppina. Tällä systeemillä lihakset saadan kuulemma pidettyä kokoajan töissä ja peruskunto kohenee. Sen jälkeen tulee yksittäinen harjoite väliin vähän¨ huiliksi¨ mikä ei todellakaan sitä ole, jonka jälkeen supersarjana taas kaksi seuraavaa harjoitetta.
Itse valitsin kutenkin hölkkätreenin päälle yläkropan treenin, koska jalat oli ilman yöunia ja juoksulenkki huomioiden jo valmiiksi pakissa. valitsin 2 päivän ohjelman vetävät (selkä/hauis)
Itselläni on nyt meneillään ohjelma missä on salia 4krt/vko n,1h-1,5h ja joka toinen viikko 5krt/vko sisätää airobisen harjoituksen. tähän ohjelmaan minkä tälle päivälle valitsin sisältyy leuanveto ylätajalla+penkkipunnerus supersarjana. Toinen voimana, toinen pumppina väliin vesiryyppy ja homma taas jatkuu '*4 näiden jälkeen siirrytään supersajna tehtävään kumasoutuun ja military pressiin eli pystypunnerukseen. *4 toistot näissäkin sitä 8-15 luokka.
sen jälkeen tulee kolmas supersarja perään, milloin itku ei ole enää kaukana hauiskääntö seisaaltaan ja perään punnerrukset kapealla otteella. Ensimmäisessä missä pt oli matkassa niin enpä olisi uskonut, että punnerrukset olisi tuottanut vaikeuksia. Sen tiedän että vatsalihakset on teettänyt aina. ekan kiekan jälkeen ohjatussa tässä vaiheessa tuli niin sanotusti äitiä ikävä käänöt eivät tehneet heikko mutta punneruksissa kädet olivat spagettia eka sarja meni juuri ja juuri 11 kun 15 oli sarjassa tavoite. Mentiin seukki sarjaan ja punnerukset tökkäsi 2, pt sanoi että vaihat vaan naisten punnerruksiin ja tehdään 1 punnerrus kerrallaan ja pidät taukoa vaikka joka välissä, mutta sarja tehdään loppuun asti ja musitan että alkoi jo tuntumaan että ollaan siinä tajunnan hämärän rajamailla kun sain 13 tehtyä yksi kerrallansa sanoin että ei pysty ei kerta kaikkiaan pysty mutta niin vain pt sai sen kaksi vielä puristettua kun itse olin valmis luovuttamaan 5 kohdalla.
No homma ei vielä loppunut tähän ja yllätyksekseni totesin perinteisen vatsalihasliikkeen eli istumaannousun ihan paskaksi liikkeeksi koska vuorossa oli vatsarutistus vinopenkissä ja homma oli sillan että 4 sarjaa ja jokainen tehdään aina loppuun asti niin paljon ko menee. Liik n pieni verrattuna istumaan nousuun mutta kohdistuu tehokkaasti ja vain ja ainoastaan sinne vatsan seudun lihaksiin jaloista ei saanut apua.
treeni tehty ja kiireen vilkaan suihkuun ja kamppeitten vaihtoon ja juurikin ajoissa hierojalle jäi 5 min pelivaraakin =D löytypähän makkeita ppaikkoja kun venyytti oikein pitkin vedoin ja pihtiotteella vähän singutteli lihaksia. kyseessä oli urheiluhieroja joka käsitykseni mukaan on ollut hierojana myöskin helsigissä Jokereissa ja Oulun Käppärissä =) loppu päivä menikin aika koomassa ja sekavissa oloissa unen puutteen vuoksi,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti