sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

23.4 Discojytkettä ja itsevarmuutta



Kirjoitanpas tänne vähän henkeviäkin välillä, ettei aina ole pelkkää treenaamista =D 
Voi kuulostaa joistain jopa vähän crazyltä että nyt se on seonnut lopullisesti, mutta antaa kuulostaa. Sitä se ehkä hieman onkin, mutta positiivisessa mielessä =)

Kävin toki lenkillä eilen parantelemassa aikoja ja cooperi meni tällä kertaa jo 2500, mikä on jo parempi kuin armeija aikoja, mutta vielä on parannettavaa ja tavoitteita. Pistelin uudet pohjat eilisen tillalle 3,6km meni 18.10 52s edellisen päivän ajasta pois ja lenkki tuntui kulkevan ihan kelpo keskivauhtia 11,89km/h ja paluu meni sinne 19.05. tuuli teki tehtävänsä. Meinas alkaa nilkka oireilee kun jouduin suojatiellä mopopoikaa väistämään niin häätyi lennosta uusi suunts ja ohittaa takakautta. Pysähtyi auton perään ennen suojatietä oottelemaan tielle pääsyä, mutta päättikin ottaa sit keskelle suojatietä kun auto liikahti. Mutta selittää ne hiitäjätkin eikös sitä niin sanota.

Lenkin jälkeen peliä katsomaan ja saunomaan, lauteilla istuessani sain kuitenkin päähäni lukeneeni, että Dj Alex Kunnari olisi cornerInnissä ja mietin että pitäisiköhän tuo lähteä kuitenkin katsomaan sosiaalista elämää ja minkälaista settiä se siellä oikein heittää ja heittihän se, ovesta sisään päästessä rytmit meni heti jalkoihin ja bassobiitti tempaisi heti mukaansa ja fiilikset kattoon. Olin jo unohtanutkaan miten vapauttavaa kunnon disojytke onkaan. Kuvitellut, että ei vanha enää taivu ja on jo lavatanssi iässä. Mutta siinä lämmetessään koneet käynistyi toden teolla ja huomaat siinä lannetta hetkutellessa, että TOIMII menee päästä varpaisiin ja vauhti senkun kiihtyy. Siinä 1,5h kohdilla paita on märkänä, joten tämäkin meni airobisen harjoittelun puolelle =D Salilla sattunut pieni reväytys alavatsan seudussa alkaa oireilemaan, mutta en anna sen haitata menoa vaikka kipukynnys käykin välillä äärirajoillaan.



Tajuat siinä, että tätä harrastusta minkä olet jättänyt elämästäsi, olet toden teollakin kaivannut. Asiaan tulee lisää varmuutta kun seuraani tupsahtaa uusia ystäviä, olalle taputtelijoita ja posittivista ja kannustavaa ja palautetta alkaa satelemaan. Itsevarmuus omaan tekemiseen kohoaa 110% ja vauhti entisestäänkin kiihtyy. Kiitos siittä heille! palautettahan tarvitaan. 


On jännä huomata millaisia voimavaroja musiikki voi antaa erinäisiin elämäntilanteisiin ja kuinka se voi yhdistää ihan tuiki tuntemattomiakin ihmisiä. Synkistelymusiikkia  on tullut kuunneltua ihan liikoja ja ne on aika jättää taa, alkaa elämään ja antaa menneiden mennä.Pitää tehdä siä mistä nauttii ja saa voimaa ja virtaa. NIiitäharrastuksia ei pitäisi koskaan tuupata sinne taka-alalle ja ajatella että en pysty/osaa enää. Eilinen ilta ja palaute saa jaksamaan pitkälle tuleviin koitoksiin ja jatkamaan sitä tekemistä ja harjoittelua niin liikunnan, tanssin ja kaiken muun tekemisen kanssa. Kyselyitä tuli ilmoille tanssitunneista ja opetuksesta,harjoittelusta ja eräskin kysyi pidänkö tanssi studiota hmm... pistetään harkintaan =D


Siinä tanssin ohessa sain eilen 3 uutta mahtavaa ystävää ja keskustella hieman vaikeistakin aihe alueista, koska kaikillahan meillä niitäkin on, keskustelu kevensi tunnelmaa entisestään. Kiitos aivan mahtavia tyyppejä. Haluan tässä samalla kiittää niitä ystäviäni, sukulaisiani, työkavereitani, VPK:n porukkaaja unohtamatta perhettä, joiden kanssa olen saanut tässä vuosien varrella saanut olla tekemisissä ja tukea vaikeimpinakin hetkinä. Ilman heitä sieltä suosta nouseminen olisi ollut vaikeampaa jos ei mahdotontakin. 


Vaikka yhteyden pidot jää vähemmälle porukan perheellistyessä ja muuttaessa eri paikkakunnille jne... niin ei tarkoita sitä, että etteikö olisi ajatuksissani. Ja olkapäätä ja tukea on aina löyynyt kun sitä on tarvinnut. Tie voi joskus olla kivienkin, mutta ystävien avulla sekin tasoitetaan. Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, eikös niin sanotakkin ja se pitää täysin paikkaansa. On upea saada olla juuri sinun ystäväsi koska olet tärkeä ja loisto tyyppi. Tässä vielä ajatuksiani biisin mudossa, mitä hyvien ystävän vuoksi on valmis tekemään:



¨Leikkaisin sut irti kolariautosta

Raahaisin ulos palavasta talosta

Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin, sun sydämen
Nostaisin kopteriin hyökyaallosta
Kokonaiseks ompelisin paloista
Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin, sun sydämen¨
Sanat lainattu:https://www.youtube.com/watch?v=CqFOeWTeEd0 Laura Närhen kappaleesta, supersankari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti