keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kuulumisia tähän päivään 1.6.2016

Tervehdys
On mennytkin tovi, kun viimeks olen kerennyt kirjoittelemaan, kun aikaa ei ole tuntunut jäävän. Treenaaminen on kulkenut viimeviikkoina vaihtelevalla menestyksellä ja puntarillakaan ei ole jaksanut käydä. Välillä on ollut hitusen motivaation puutetta tekemisessä ja stressin poikasta ilmoilla. Mutta päivä kerrallaan ja lepoakin pitää välillä muistaa ottaa. Viimeiset  viikot olen keskittynyt enemmänkin pääsykokeisiin lukemiseen, mitkä jo häämöttää ovella ja yrittänyt laittaa kaiken vapaa-ajan mitä jää lukemiseen.

Kohta pääsee myös joelle soutelemaan ja uistattelemaan saa luonnossa sitä henkistä puolta huoltaa. Ja näin kesän alkuun ajattelin lisätä ja monipuolistaa eri liikuntavaihtoehtoja pyöräily, rullaluistelu, maastojuoksu, frisbeegolf ettei mene liian yksitoikkoiseksi. Tupakoinnin lopettamisesta on tänä aamuna kulunut tasan 5 viikkoa, mikä on hieman ottanut takapakkia omalta osaltaan painon pudotuksen suhteen.

Cooperissakin testiä olen välillä käynyt kellottelemassa ja parhaimpina päivinä se menee 2700m, mutta tekemistä riittää vielä senkin suhteen. Pari viikkoa takaperin oli vähän jalkavaivaa mihin löytyi onneksi fyssarilta apua, kineesioteippauksella, särkylääkekuurilla ja työkenkien vaihtamisesta vanhaan malliin takaisin. Samalla tehtiin jalkapohja analyysi ja valittiin sen mukaan oikeanlainen pohjalainen työkenkiin. Näiden jälkeen ei ole jalkapöydän ulkosyrjään kipuja ilmentynyt. Uusi kenkämalli kun oli lestiltään kapeampi, vaikka näytti ihan samalta. Eli ei voida sanoa, että puristi oikeasta paikasta 😅


Mutta pururata ja urheilukenttäkin on sulanut, joten pääsee ottamaan tyyppejä pehmeämmillä alustoilla, ettei jalat rasitusta liikaa asfalttijuoksusta. Syksyllä olisi vakaa aikomus lähteä Leville ruskamaratonille ja puolikasta olen vakavissani miettinyt, mutta saas nähdä saako tässä itseä siihen iskuun tässä ajassa.

Toissa päivänä tuli käytyä heittämässä kesän toinen pyörälenkillä yötä vasten ja 22km meni 47,05 minuuttiin 28.04km/h keskinopeudella ja meinasipas siinä pyörätien päätyyminenkin aiheuttaa pienen kommelluksen, kun tajusin asian hieman viimetingassa, että piru tässähän pitää kurvata tiukka oikea ja ajotielle. Siinä hetken mietin jo, että mitähän jarrua painaisi vai antaisiko mennä suoraan vai kokeilisko tuuria, että taittuuskohan. Jalkajarrua ei löytynyttä, kun sitä ensiksi hain 😂 mutta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja äärimmäisellä reaktiokyvyllä 😅

Osallistuin myös viikko pari takaperin kallilla järjestettyyn polkujuoksutapahtumaan, missä heitettiin 5km lenkki maastopoluilla erilaisilla alustoilla pienemmillä ja isommilla poluilla, pitkospuita pitkin ja välillä vähän märempääkin maastoa, missä coretex kengät olivat kyllä hyvä valinta.



Tapahtumassa oli mahdollisuus kokeilla myös rinnejuoksua Kallin laskettelurinteen päälle hissien ala-asemalta ylös ja ekaksi kerraksi mielenkiintoisen kokemus. Ajaksi kirjautui 2,01 ja jaettu 26 sija, ihan tyytyväinen olen ekaksi vedoksia.

Toki jos olisi 2 sekuntia ollut vielä nopeampi olisi sijoitus noussut 7 sijaa, mutta itseä vastaan lähinnä kilpailen ja jossittelulle se ei siitä kummene. Lähtövauhti oli ehkä ensikerraksi liian kova ja yläosan jyrkkyys iski kuin märkä rätti kasvoille. Loppu meni ihan kävelyksi melkein ja viimeisetkin tervan rippeet irtosivat keuhkoista.

http://suunta2000.sporttisaitti.com/@Bin/4298582/TuloksetKalliUphill20160518.html

Heinäkuussa ja syksymmällä on mahdollisuus käydä uudestaan kokeilemassa niin näkee onko kehitystä tapahtunut, toivottavasti sattuu vapaat kohilleen niin pääsee testaamaan paraneeko aika. Mukava tapahtuma oli.

Ehkäpä ensiviikon jälkeen kiireet vähän jo heltiää ja kerkeän taas vähän paremmin kirjoittelemaan projektistani ja kuulumisistani tänne.

Mutta oikein hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille lukijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti